Ruoka-apu, sydämelle. Näyttely
-

Tietoa tapahtumasta


Ajankohta: -

Tapahtumapaikka: Hyvän mielen talo
Kauppurienkatu 23, 2 krs, 90100 Oulu

Katso kartalla


Lisätiedustelut

Lölä Vlasenko
044 7214277

-

Ruoka-apu, sydämelle. Näyttely

Ruoka-apu, sydämelle näyttely on esillä Hyvän mielen talolla 2.9-27.9.2024

Tämä valokuvanäyttely antaa äänen ihmisille. Sen kautta ruoka-avussa käyneet ihmiset pääsevät kertomaan omista kokemuksistaan ja elämästään. Näyttelyn tarkoitus on ollut, että kuvattavat ovat itse saaneet kuvin ja sanoin kertoa omaa elämäntarinaansa. Jokaisen ihmisen tarina on erilainen.

Näyttely pyrkii lisäämään tietoa ja keskustelua ruoka-avusta sekä juurisyistä ruoka-avun tarpeeseen. Tarkoitus on myös poistaa stigmaa ruoka-avun ympäriltä.

Samalla näyttely antaa toivoa ja korostaa osallistumisen ja auttamisen merkitystä. Ruoka-avun kautta monet ovat päässeet osaksi heille tärkeää toimintaa ja päätyneet auttamaan myös toisia.  

Valokuvanäyttely on toteutettu osana Suomen Punaisen Ristin Ruokaa ja osallisuutta-hanketta. Hanke on kolmevuotinen (2022-2024) STEA:n tukema kehittämishanke, jossa kehitetään osallisuutta lisäävää, yhteisöllisyyttä vahvistavaa ja hyvinvointia edistävää tukea ruoka-aputoiminnan yhteyteen tuetun vapaaehtoistoiminnan avulla, avunsaajia osallistaen ja heidän kokemusasiantuntijuuttaan hyödyntäen. Alla valokuvaajan esittely:

”Minä olen Emma Moilanen, valokuvaaja Oulusta. Olen harrastanut valokuvausta enemmän ja vähemmän yli 10 vuoden ajan ja se onkin ollut minulle jo vuosia todella rakas ja tärkeä asia. Valokuvauksessa - varsinkin tällaisissa projekteissa - rakastan eniten sitä, kun pääsen tapaamaan uusia ihmisiä ja kuulemaan heidän tarinoitaan ja pääsemme heidän kanssaan toteuttamaan omia luovia ideoitamme.”

Lämpimästi tervetuloa!

Kuva: Emma Moilanen

Hyvän mielen talo avoinna

maanantaisin 9-16

tiistaisin 9-16

torstaisin 9-14

perjantaisin 9-14

keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin suljettu


Asiasanat


Kutsu kaveri mukaan!