Opastava perhetyö -
eri syistä kuormitusta kokeville oululaisille perheille, joissa on alaikäisiä lapsia
Olethan yhteydessä Opastavan perhetyön perhetyöntekijöihin, mikäli haluat varata keskusteluajan tai etänä tapahtuvan toiminnan esittelyn tai ilmoittautua johonkin tapahtumistamme.
Perhetyöntekijät
Henry Kaspala p. 044 334 6138
Mervi Kauppinen p. 044 408 1131
etunimi.sukunimi@hyvanmielentalo.fi, myös Whatsapp.
Keskusteluapua
Tarjoamme luottamuksellista ja maksutonta keskusteluapua koko perheelle tai sen yksittäisille jäsenille silloin, kun omat keinot eivät tunnu riittävän. Keskusteluajalla sinulla on mahdollisuus käsitellä elämäntilanteesi ajankohtaisia asioita esimerkiksi lasten kasvatukseen, vanhemmuuteen, parisuhteeseen tai jaksamiseen liittyen tai kysyä neuvoa, jos jokin asia askarruttaa. Keskusteluissa edetään ajankohtainen asia kerrallaan toivomallasi tavalla eteenpäin. Varaa aika - etsitään yhdessä keinoja arjen helpottamiseksi sekä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Meille ajan saa nopeasti, myös virka-ajan ulkopuolelle.
Nuori, haluatko jutella? Voit sopia kahdenkeskisen ajan Henryn kanssa.
Tulevaa toimintaa
Lastensuojelun asiakasperheiden vanhempien vertaistukiryhmä jatkuu tammikuussa 2025 parittomien viikkojen torstaina klo 17.00-18.30. Seuraavat tapaamiset 16.1., 30.1., 13.2. ja 27.2. Ryhmä on suunnattu perheille, joissa on alaikäisiä lapsia ja kokemus lastensuojelun tukitoimista, sijaishuollosta tai huostaanotosta. Keskustelua ohjaa ja kokemuksia jakaa vapaaehtoinen vertaisohjaaja Ville-Veikko. Ryhmään voi tulla mukaan myös kesken kauden. Lapsille järjestetään tarvittaessa samanaikaisesti omaa ohjattua toimintaa. Tarjolla pientä välipalaa, mehua, teetä ja kahvia. Ilmoittautumiset Merville 044 408 1131 tai mervi.kauppinen@hyvanmielentalo.fi.
Nepsy-perheiden vertaistukiryhmä vanhemmille to 12.12.2024 klo 17.00-18.30. Ryhmä jatkaa tapaamisia 2025 parillisten viikkojen torstaina 23.1., 6.2. ja 20.2. jne. klo 17.00-18.30. Nepsy, eli neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavalla henkilöllä voi olla ADHD, ADD, Aspergerin oireyhtymä tai muu autisminkirjon häiriö, kielellisiä erityisvaikeuksia tai Touretten oireyhtymä. Ryhmä on tarkoitettu perheille, joissa joko lapsella tai vanhemmalla itsellään on nepsy-piirteitä. Ryhmään osallistumiseen ei vaadita diagnoosia. Keskustelua ohjaa ja kokemuksia jakaa vapaaehtoinen vertaisohjaaja Johanna. Ryhmään voi tulla mukaan myös kesken kauden. Lapsille järjestetään tarvittaessa samanaikaisesti omaa ohjattua toimintaa. Tarjolla pientä välipalaa, mehua, teetä ja kahvia. Ilmoittautumiset Merville 044 408 1131 tai mervi.kauppinen@hyvanmielentalo.fi.
Huoli nuoresta -vertaistukiryhmä psyykkisesti oireilevan lapsen tai nuoren vanhemmille to 5.12. ja 19.12.2024 klo 17.00-18.30. Ryhmä jatkaa tapaamisia 2025 parittomien viikkojen keskiviikkona 15.1. alkaen klo 17.00-18.30. Vertaistukiryhmä on vanhemmille, joiden alaikäisellä lapsella tai nuorella on mielenterveyteen liittyvää oirehdintaa, esim. ahdistuneisuutta, masennusta, paniikkihäiriöitä, itsetuhoisuutta. Tarjolla pientä välipalaa, mehua, teetä ja kahvia. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Merville 044 408 1131 tai mervi.kauppinen@hyvanmielentalo.fi.
Koko perheen pikkujoulut ma 16.12. klo 15.00-19.00. Tarjolla on riisipuuroa, torttuja ja glögiä. Lisäksi paistetaan ja koristellaan pipareita. Luvassa on myös jouluista ohjelmaa.
Perhekaraoke pe 3.1.2025 klo 17.00-19.00. Nyt saa laulaa omia lempibiisejä rennoissa tunnelmissa tai tulla vain kuuntelemaan muiden esityksiä. Tarjolla on myös teemaan sopivia herkkuja.
Huvituuli-ryhmä alle kouluikäisille lapsille vanhempineen ke 8.1.2025 klo 17.00-18.30. Tällä kertaa teemana temmellystä ja temppuilua. Tarjolla myös pientä välipalaa.
Perhepiknik Ainolanpuistossa ke 22.1.2025 klo 16.00-18.00. Tarjolla piknikherkkuja ja lämmintä kaakaota. Tehdään lumesta mielikuvituksellinen rakennelma ja värjätään se.
Random-ryhmä 13-17-vuotiaille
Random-ryhmän kokoontumiset pääsääntöisesti tiistaisin klo 16.00–18.00 Hyvän mielen talolla osoitteessa Kauppurienkatu 23, 2. krs., 90100 Oulu. Tule löytämään uusia kavereita ja tekemään kivoja juttuja yhdessä! Voit tulla kokeilemaan mille kerralle tahansa! Ryhmän mukana on aina myös aikuiset ohjaajat. Random-ryhmän ilmoittautumiset Henrylle viimeistään edellisenä arkipäivänä, ellei toisin mainittu: 044 334 6138, henry.kaspala@hyvanmielentalo.fi.
Random-ryhmässä ohjelmassa on mm. seuraavia:
17.12. Pikkujoulut - torttuja, pipareita ja glögiä. Teemana Ugly Christmas Sweaters
14.1. Aloitetaan kevät rennosti Pleikkari 5:sta pelaten
21.1. Pelataan yhdessä Pakopeli-lautapelejä
28.1. Matkustetaan keskiaikaan -fantasiaroolipeli Saagasi Eventsissä Pikisaaressa. Ohjattu peli, ei vaadi osaamista. Tule rohkeasti mukaan! ILMOITTAUDU PIAN, PAIKKOJA RAJOITETTU MÄÄRÄ!
4.2. Kansallinen Pizza-päivä kunniaan! Tehdään pizzaa ja herkutellaan - saa ehdottaa täytteitä.
11.2. Ystävänpäivä-etkot Ainolanpuistossa. Ohjelmassa mäenlaskua ja kaakaota.
Perheolkkari avoinna maanantaisin klo 15.00–19.00 (ei 23.12.2024 ja 6.1.2025)
Tarjolla lämmin ruoka 20 hengelle. Lisäksi kahvia, teetä, mehua ja jutustelua. Lapsille on mm. lautapelejä, kirjoja, askartelumahdollisuus ja leikkipaikka. Paikalle voi tulla ja lähteä liukuvasti oman aikataulun mukaan. Vanhempi voi tulla kahvittelemaan myös ilman lapsia. Perheolkkariin ei tarvitse ilmoittautua.
Piipahda kahville
Ota rohkeasti yhteyttä Merviin ja Henryyn, niin sovitaan kahvittelusta. Kerromme mielellämme lisää toiminnastamme henkilökohtaisesti.
Ilmoittautuminen tapahtumiin viimeistään edeltävänä arkipäivänä, ellei toisin ilmoitettu:
Henry Kaspala p. 044 334 6138 tai Mervi Kauppinen p. 044 408 1131, etunimi.sukunimi@hyvanmielentalo.fi, myös Whatsapp.
Toiminta maksutonta!
Vapaaehtoistyön mahdollisuuksia
Perhepiknikit Ainolan puistossa vaihtelevina päivinä n. klo 15-18: (keikkaluonteinen)
Lasten ryhmän ohjaaja Nepsy-perheiden ryhmään työntekijän työpariksi (säännöllinen toiminta)
Lasten ryhmän ohjaaja Lastensuojelun asiakasperheiden vertaistukiryhmään (säännöllinen toiminta)