-

Nimi: Henri Vehkaoja

Kotipaikka: Oulu

Kokemuspohja: Minulla on aikuisiällä saatu diagnoosi autisminkirjosta. Ennen diagnoosin saantia olen kamppaillut mielenterveyden ongelmien kanssa erityisesti opintojen ja työn yhteydessä. Olen käynyt läpi pitkäaikaisen masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön. Töissä olen kokenut työuupumuksen ja sitä kautta saanut apua. Olen käynyt kolme vuotta kestäneen kognitiivisen psykoterapiajakson ja Oma Väylä -kuntoutuksen. Haluan kertoa omista erityistarpeistani ja tuoda niitä ihmisten tietoisuuteen.

Koulutukset ja/tai aiemmat tehtävät vapaaehtoisena ja/tai kokemustoimijana: Hyvän mielen talon kokemusasiantuntijakoulutus 2024

Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut toimimaan vertaisena, vierailemaan erilaisissa ryhmissä, osallistumaan koulutus- ja kehittämistehtäviin. En ole kiinnostunut julkisista esiintymisistä tai haastatteluista esimerkiksi lehdissä tai televisiossa.

Toiminta-alue: Oulu ja lähialueet, etäyhteydellä mistä vain.

Yhteydenotot: Hyvän mielen talon kautta tai sähköpostilla henri.vehkaoja@protonmail.com

Korvaus: Neuvoteltavissa, lähinnä mahdollisten matkakulujen korvaaminen.