Syvä, tumma, kostea

Still-kuva Silja Tuovisen videoteoksesta Late-Myöhä

 

”Kirjoittaa: ettei jätä kuolemalle sijaa, että saa unohduksen kaikkoamaan, ettei anna koskaan

kuilun yllättää. Ettei milloinkaan alistu, lohduttaudu, vetäydy sänkyyn seinää vasten ja

nukahda aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, mitään ei voisi tapahtua.”

- Hélène Cixous

 

Kirjoitan näitä sanoja päivä ennen isoisäni siunaustilaisuutta, ja päivä sen jälkeen, kun pidimme Taidetuokion kuolemasta Hyvän mielen talolla. Olen rajatilassa. Hetkessä jälkeen kuoleman ja hetkessä ennen syvää, tummaa, kosteaa maahan kaiverrettua pyöreää tiputusta. Kirjoitan, hapuilen, jotten antaisi tuon kuilun yllättää.

Elämä on rajallista. Siitä muistuttaa 1700-luvun Vanitas-maalaukset, kuin myös omat taideteokseni. Nykyisin niin monet kuolemat tapahtuvat laitoksissa, pois silmistä ja ajatuksista. Kun loppu lähenee, hengitys katkeilee. Olen istunut sen vierellä. Pysyn taiteen tekemisen avulla kiinni kuolemassa, tuossa katkeamisessa. En yritä selittää sitä pois, mutta välillä kuihdun pieneksi. Minulle taide on tapa olla toisella puolen, nähdä ”tuonpuoleiseen”, toiseen kuviteltuun tilaan. Hélène Cixous sanoo ”kirjoitan, ja sinä et ole kuollut. Kun kirjoitan, toinen on turvassa.”  

Syvä pimeä. Eräs kanssakeskustelijoista tuokiossa osoittaa ruudulla oleilevaa kuvaa, tummaa still-otosta videoteoksestani Late -Myöhä, jossa epätarkka käsi kaivaa pimeää kuoppaa. Musta multa, syvä kostea, johon kenties lopulta laskeudumme. Hän sanoo ”sieltä samasta kasvaa meille jotain uutta, jotain syötävää”. Minä syön. Olen painava.

Toistan - nykyisin monet kuolemat tapahtuvat laitoksissa, pois silmistä. On niitä, jotka haluavat lähteä ja niitä, jotka eivät. Kiristyneestä kehosta vapauteen virinnyt tuhka. Älä lähde. Eräs kanssakeskustelija toivottaa: ”jokaisella on oikeus kuolemaan, lupa lähteä. Että ei aina taisteltaisi niin kovasti vastaan.” Saat lähteä. Hélène Cixous sanoo: ”Kaikki on siellä: kun eroaminen ei erota, kun poissaolo elävöitetään, riistetään hiljaisuudelta, liikkumattomuudelta. Rakkauden hyökkäyksessä tyhjyyttä vastaan.” Saat lähteä, sinä jäät.

Elämä on rajallisuutensa vuoksi helpommin hahmotettavissa, kuin ääretön avaruus. Kuolema on muodotonta, ikuista jatkumoa ja tyhjiötä, joka alkaa katkeamisesta. Biologiaa, kemiaa, hajoamista. Maahan on kaivettu kuoppa. Tumma kostea. Kiristyneestä kehosta vapauteen virinnyt tuhka. Minä käyn kehoni ääriviivat lävitse kädelläni, minussa on muoto. Minä annan sinun kadota. Hélène Cixous sanoo: ”Kirjoitan encoren. Edelleen täällä, elää kirjoitan. Elämä: se mikä koskettaa kuolemaa; kirjoitan kaiken näitä vasten, minun varuillani elävät kirjaimeni.” Minua seuraa yhä ja loppuun asti syvä, tumma, kostea sana.

***

Hélène Cixous on ranskalais-algeerialainen vuonna 1937 syntynyt kirjailija, näytelmäkirjailija ja kriitikko. Tekstin sitaatit ovat kirjasta: Cixous, Hélène. 1986. Sisään kirjoittamiseen. Des femmes- Antoinette Fouque. Suomentaja: Aura Sevón. 2022. Aporia.

Tämä blogikirjoitus on syntynyt helmikuussa 2024 tapahtuneen ”taidetuokiota kuolemasta” jälkeen, jota alusti koreografi Silja Tuovinen taiteellisella työllään ja ajattelullaan.

Kirjoittaja: Silja Tuovinen