"Taide voi kertoa enemmän, kun tuhat sanaa"

Luovuusluotsit Virve Saaranen ja Anni Paalanen kertovat Lautta-hankeen loppunäyttelystä ja taidetekemisen voimasta

Lautta – luova lähtö hyvän mieleen on Hyvän mielen talon kulttuurihyvinvoinnin hanke 2022–2025. Hanke on sisältänyt ryhmätoimintaa, työpajoja sekä kahdenkeskisiä tapaamisia luovuusluotsien kanssa.

Yhdessä vapaaehtoisten kanssa Virve Saaranen ja Anni Paalanen ovat pystyttäneet hankkeen loppunäyttelyn Pinnan alta, joka on esillä Pikigalleriassa (Pikisaarentie 15 B 2 krs) helmikuussa 22.2 saakka. Gallerian aukioloajat: ti-pe klo 12-18, la klo 10.16.

Näin Anni ja Virve kuvailevat näyttelyä:

”Näyttely ”Pinnan alta” nostaa esiin ääniä, tunteita ja tabuja, jotka uhkaavat jäädä pinnan alle piiloon. Se koostuu henkilökohtaista piirustuksista ja maalauksista, yhteisötaideteoksista, tanssi- ja kokemusvideoista, valokuvista, ääniteoksista, kirjoituksista ja käsitöistä. Osallistujat ovat kokeneet, että taide ja kohtaaminen yhdessä ovat merkittävällä tavalla tukeneet mielenterveyttä, mahdollistaneet omien tunteiden käsittelyä ja purkamista, tarjonneet kohdatuksi ja näkyväksi tulemisen kokemuksia ja vähentäneet yksinäisyyden tuntemuksia. Astu peremmälle sellaisena kuin olet – kauneus ympärillämme rakentuu erilaisuudestamme”.

Anni Paalanen ja Virve Saaranen keskustelivat luovuudesta ja sen kulttuurihyvinvoinnin merkityksestä Hyvän mielen talon Lölä Florina Vlasenkon kanssa.

Lautassa olette työskennelleet päivittäin ihmisten kanssa eri taiteen aloilla: kuvataide, äänitaide, animaatio, askartelu... Mikä näistä luomuksista tuli osaksi näyttelyä?

Anni: Taideteokset, jotka tulivat esille näyttelyyn ovat syntyneet sekä ryhmissä, tapahtumissa ja kahdenkeskisissä tapaamisissa. Esimerkiksi yksi iso työ valmistui Lumo-valofestivaalille yhteistyössä Kulttuurivoimalan kanssa. Teimme Pehmentämö-nimisen teoksen, joka koostuu kuormalavoista. Sen yhteydessä on myös craftivism- ja äänitaidetta. Teemana oli voimaantuminen ja mielenterveyden liittyviä stigmojen esille tuominen. Teos syntyi aikuisten kesäleirillä Kulttuurivoimalla.

Sitten, meillä oli Seikkailu ja ilmaisuryhmä, jonka aikana syntyi tunnemaalauksen keinoin teos nimeltä ”Kellarista päivävaloon”.   

 

Virve: Näyttelyssä on taideteoksia, jotka syntyivät kahdenkeskisissä tapaamisissa luovuus luotsin kanssa, esimerkiksi selviytymistarinoita, jotka on tehty sarjakuvaksi tai maalaukseksi.

Anni: On myös hyväksymisen nurkkaus, jossa on pieni tila rentoutumiselle. Siellä on tuoli, jossa saa istua ja lukea teoksen, joka sisältää erilaisia hajatelmia sekä rentoutusteos-äänimatka. Ajatuksena on, että siellä ihmiset voisivat heittää suorituspaineet pois, lukea tekstejä ja rauhoittua.

Miten luovuus muuttuu taiteeksi?

Anni: Meidän näyttelyssämme lähtökohtana on se, että sinne mahtuu paljon erilaisia teoksia ja lähestymistapoja taiteen näkyville tuomiseksi.

Yksi keskeinen näkökohta, jota kohtasimme Lautta-projektissa, on ollut korkea itsekritiikki, jota ihmiset kokevat taiteen äärellä, kuten "En ole taiteilija, en voi tehdä mitään!" Meidän näkemyksemme on, että luova tekeminen kuluu kaikille.

Virve: Luova tekeminen on itsessä jo taide.

 

Mitä on taiteen taika mielenterveyden yhteydessä?

Virve: Taide antaa niin paljon lisää välineitä mihin sanat eivät ylety. Puhuminen ei ole ainoa vaihtoehto käsitellä omia tunteita, asioita, kokemuksia ja mielenterveyden haasteita. Taide voi kertoa enemmän, kun tuhat sanaa. Sen avulla pääsee myös kiinni tunteisin ja ajatuksin ja siten myöskin voi kokea merkityksellisyyttä, iloa ja onnistumisen kokemuksia.

”Pinnan alta” näyttelyn kautta ja Lautan Lumo-valofestivaali näytti, miten ylpeitä ihmiset olivat siitä, että saivat olla mukaan yhteisötaideteoksessa. Ja siinä ei ole keskiössä mielenterveyden haasteet – vaan voimaantuminen ja luova tekeminen.

 

Anni: Me on totuttu vuorovaikuttamaan tietyllä tavalla sanojen kautta. Taide mahdollistaa oman äänen löytämisen arkisen tason ulkopuolella.

Monilla, jotka hakeutuvat meidän toimintaamme on joko psyykkisesti tai fyysisesti jonkinlainen este. Taiteesta voi löytyä uusi näkökulma ja tapa tulla näkyväksi. Sen takia loppunäyttely on tosi tärkeä, että ihmisillä on mahdollisuus tulla siellä näkyväksi. Sitä me kaikki tarvitaan ja kaivataan – näkyväksi tulemista.

Kuinka vaikeaa on ollut auttaa henkilöä löytämään inspiraatiota ja toimivaa luovaa menetelmää? Onko teillä suosikkilaji yhteisötaiteesta?

Anni: Minusta tuntuu, että meidän voimavarainen otteemme auttaa siinä tosi paljon. Jos puhutaan kuvataiteesta tarkoitus ei ole, että maalataan Mona Lisa. Luovuudessa ylipäätään ei pyritä mihinkään tietty lopputulokseen. Tärkeämpää on se prosessi. Ei ole kiinnostavaa, miltä lopputulos näyttää. Tärkeää on, mitä on sen maalauksen viesti tai tiedollinen arvo, tai millä tavalla se vahvistaa tekijäänsä.

Me on totuttu siihen, että koulussa meitä arvostellaan, töille annetaan numeroarvio. Tässä kohdassa muistutetaan, että nyt emme ole koulussa ja prosessi on tärkeämpi, kun lopputulos. Sisäisen kriitikon vaimentaminen, tekemään lähtemiseen kannustaminen ja hyvän huomaaminen on tärkeä osa meidän työtämme.

Virve Saaranen. Kuva: Pia Saraspää

Virve: Me kannustetaan näkemään se, että prosessi on tärkeämpää, kuin se loppu tulos, ja näkemään se tärkeys hetkessä olemisesta, läsnä olemisesta, siinä flow:ssa, joka tulee kun tehdään taidetta. Monille myös on kuvataiteessa, kirjoittamisessa, tanssimisessa, liikkeessä semmoisia estoja – tai ilmaisussa yleensäkin… Paljon tulee sieltä koulumaailmasta tai jostakin aikaisemmasta historiasta tai vertailusta muihin.

Lempilaji on ihan hirveä vaikea valita. Itselläni on media-alan koulutus ja olen opiskellut mm. video- ja äänitaidetta, mutta nykyään kiinnostaa ehkä, erityisesti kahdenkeskisissä, kuvataide, mutta myös kaikki (hymyilee): valokuvaus, kirjoittaminen, tanssi. Minä olen löytänyt Lautta-hankkeessa tanssin, luovan liikkeen ja ilmaisun. Ehkä se on tällä hetkellä minun lempilajini, koska olen löytänyt rohkeutta ohjata sitä enemmän. Olen oppinut minun kollegoilta.

​​​​​​​
Anni Paalanen

Anni: Aivan mieletöntä, miten me on opittu toisiltamme Lautta-matkan aikana. Meillä on ollut tietty osaamispohja ja sitten on yhdistetty ja sovellettu osaamistamme. Minulla on teatteritaiteen ja kuvataiteen koulutusta. Vaikea valita yhtä lempparia - kaikista ihaninta on se, että saa kokeilla ja siihen kokeiluun kannustetaan kävijöitäkin. Ihanaa on se, että koska me olemme vapaa-ajan sektorilla, ollaan vapaat arviointilomakkeista, lausunnoista tai kaavakkeista. Se rentouttaa kohtaamista. Ihana lähtökohta, jossa on tila kuulla ihmistä. Ihmisten kuunteleminen on ollut iso osa luovuusluotsin tapaamista, jota vahvistaa luottamus, mikä auttaa ihmisiä vapautumaan.

Kulttuurihyvinvointi yhdistää taiteen ja sosiaalityön. Oletko vuosien aikana huomannut, että taidetta on arvostettu paremmin sosiaalisella sektorilla? Vai onko se edelleen ulkopuolisten asia?

Virve: Kyllä, tietysti. Alan koulutus ja tutkimus Suomessa on kasvanut ja kunnat ovat tehneet kulttuurihyvinvointisuunnitelmia ja näitä erilaisia työryhmiä on lisätty pohtimaan asia, miten sitä kulttuuria saa enemmän sinne sosiaali- ja terveysalalle. Kyllä minä olen nähnyt sen muutoksen tässä. Toivon ja koetan olla optimistinen sen suhteen. Monesti on kiinni rahasta. Leikkauksia nyt toki tehdään... Ainakin tutkimus ja kehittämistyö on lisääntynyt.

Jaatko optimismin, Anni?

Anni: Kyllä. On pakko (hymyilee). Ei ole valinnanvaraa (kaikki nauraa). Uskon ja toivon, että kulttuurihyvinvoinnin vaikutukset tunnustetaan ja arvostetaan vielä korkeammalle, kun nyt. Suunta on ollut positiivinen. Ja minusta tuntuu, että tähän liittyy sama asia, mikä me näyttelyssäkin halutaan tuoda esille, että kulttuuri kuluu kaikille. Se ei ole jossain tuolla kalliissa rakenteissa, Kansallisoopperassa... Kaikilla on oma henkilökohtainen kulttuurihyvinvointi ja kulttuuri on osa meitä. Se pitäisi ymmärtää vielä vähän laajemmin. Se ei ole mitään superhienoa ylhäältä tuleva. Se on tässä ja se on me.

Virve: Arjessa.

 

Onko sinulla erityisiä toiveita Oulu 2026:n yhteydessä? Hyvän mielen talolla on projekti ”Voice the Taboo”, josta Lautta inspiroi dramaattisesti? Luuletko, että Euroopan kulttuuripääkaupungin konteksti auttaa tuomaan esiin tabuja?

Virve: Kyllä, minä uskon ja toivon, että ihmiset kiinnostuvat enemmän siitä myös, että mitä Hyvän mielen talolla tehdään.

Anni: ”Voice the Taboo” ajatuksena on juuri se mitä on esillä Lautan näyttelyssä: sissitaide. Se levittäytyisi sitten yhä laajemmalle myös kaupungin kuvaan, ja se tulisi näkyvämmäksi myös oululaisten lisäksi kaikille, jotka vierailee kulttuuripääkaupungin vuonna 2026. Se olisi tosi merkittävä juttu.

Kun ihminen työskentelee muiden ihmisten kanssa, erityisesti mielenterveyden yhteydessä, työntekijän on erittäin tärkeää palauttaa energiaa ja tuntea olonsa hyväksi. Mikä olisi neuvosi kulttuurihyvinvoinnin parissa työskenteleville?

Virve: Työssä ohjaan joogaa ja olen aloittanut joogan vastapainoja harrastuksen kuntosalilla. Mutta kyllä minä myös teen juttuja, joita teen työssä: esimerkiksi soitan kitaraa ja maalaan. Joskus vapaa ajalla tupsahtaa mielen: ”Hei, tätä olisi kiva kokeilla töissä”. Ja jos joku toinen järjestää mielenkiintoisen taidetyöpajan, joka olisi vapaa ajalla, kyllä mietin, menenkö siihen hakemaan minun töihin inspiraatiota. Mutta täytyy olla irrottavaa erilaista tekemistä.

Anni: Ajattelen, että tämä työ, mitä me tehdään on sellaista, jossa oma persoona ja omat kiinnostuksen kohteetkin ovat vahvasti läsnä. Tämä hanke näyttäisi erilaiselta, jos tässä olisi jotkut muut kuin me. Töitä tekee vahvasti personalla ja se persoona on läsnä vapaa-ajallakin.

Virve: Jooga, metsä ja luonto ovat myös vapaa-ajan harrastuksiani, sekä töitäni. Ja hevoset – eläimet tuovat aina mielen pois töistä. Prosessit voisivat olla samoja, mutta kun teemme ne itse ja itsellemme, se on hieman erilainen. Vapaa ajalla tykkään tehdä taidetta, mutta en lukea mielenterveyden häiriöistä.

Mitä pitäisi tapahtua, jotta stigma katoaisi?

Anni: Kaikki voisivat alkaa tekemään mahdollisimman naiiveja, uskaliaita ja luokseen kutsuvia tekoja.

Virve: Stigma liittyy monen asian. On pakko nähdä se hyvä, että kaikki ovat samanarvoisin. Ja uskon, että nuorissa on tulevaisuutta sen ymmärtämistä. Meidän lapsissamme.

Anni: Kyynisyydessä ei ole mitään coolia.   

 

Tervetuloa nauttimaan lisää Lautta-toimintojen yhteydessä luotuista yhteisötaiteista Youtubessa:

Kotitontun pako. Supersankari alter ego - animaatioryhmän lyhytelokuva tehtiin keväällä 2024.

Elämäni juna - rentoutusteos, 2024

Äänimaailma: yhteisöäänitaideteos, 2024

 

Luovuusluotsien yhteystiedot:

Virve Saaranen, virve.saaranen@hyvanmielentalo.fi, p. 044 334 6143
Anni Paalanen, anni.paalanen@hyvanmielentalo.fi, p. 044 491 9420