”Minä opin olemaan onnellinen koska minulla oli paljon vastoinkäymisiä” Kuukauden taiteilija Kristiina Ketola-Orava – taiteen ja itsensä löytämisestä

”Minä opin olemaan onnellinen koska minulla oli paljon vastoinkäymisiä”

Kristiina Ketola-Orava – taiteen ja itsensä löytämisestä

Kristiina Ketola-Oravan ”Hyvän mielen kukat” näyttely on esillä Hyvän mielen talon olohuoneessa ”Ilona” 5.3-4.4.2024 maanantaisin ja tiistaisiin 10:00-17:00; torstaisin ja perjantaisin 09:00-14:00 (keskiviikot ja viikonloput suljettu).

Kristiina keskusteli Hyvän Mielen Talon Lölä Florina Vlasenkon kanssa.

”Hyvän mielen kukat” näyttelyn ja tämän haastattelun tuottaa Sade Aakko.

 

– Tykkään kierrättää. Siinä pohjana on vanha tuulettimen ritilä (Kristiina osoittaa taideteosta, joka näyttää meduusalta (erittäin ystävällinen ja suloinen, Miyazaki-tyyppinen meduusa – Hyvän mielen talo). Sitten nappulat ovat 1970–80 luvulta, kun autojen penkeillä oli semmoisia suojuksia. Yksi nainen soitti ja sanoi että hänellä on niitä, tarvitsetko ne. Minä en tiennyt mihin minä laittaisin ne, mutta sitten ne löysivät paikan!

Yhdestä vanhasta jutusta voi luoda uuden taideteoksen, kun inspiraatio tulee!

Kyllä!

Mikä inspiroi sinua – millä tavalla sinä aloitit taiteen tekemisen?

Asun Oulussa, toista kertaa naimisissa, uusperheellinen. Kaikki lapset on jo kasvaneet isoksi, ja minulla on paljon lastenlapsia – 15! Olen myös ollut sijaisäiti 16 vuotta. Minulle on sijoitettu 6 lasta.

Tämä luovuus on ollut aina sisällä ja sitä on tarvinnut. Lapsi tarvitse konkretiaa – niin kuin tämä juuret onkin (osoittaa ”meduusa” taideteosta jonka nimi on Juuret). Sen tarvitsee konkreettisesti nähdä: ”Minullakin on juuret”. Luovuus auttaa lapsia näkemään sen, ja se auttaa aikuisiakin ihmisiä - itsetunto kasvaa.

Olen tehnyt sellaista mitä sattuu mieleen tulemaan, vaikka en ole osannut tehdä mitään oikeita käsitöitä – neuleliivejä tai villasukkia tai hienoja villapuseroita, mitkä nyt ovat muotia. Olen tehnyt ompelutöitä lapsille, jotakin mitä he ovat halunneet – turvavilttejä, esimerkiksi. Ne olivat lapsia varten. Kukkien tekeminen lähti siitä, kun Korona alkoi. Tämä on minua varten.

Monet ihmiset tunsivat olonsa yksinäisiksi ja masentuneiksi sulkujen takia. Miten taiteen tekeminen auttoi sinua tuolloin?

Olen sairastunut rintasyöpään 2019 ja kuuluin koronassa riskiryhmään. Minun täytyi pysyä kotona pitkän aikaa. Mitä minä tein? Siivosin kaikki kaapit ensin, leivoin pakastimen täyteen, hamstrasin ruokaa (nauraa) ja vessapaperia niin kuin kaikki muutkin tekivät.

Naapuri opetti minua tekemään ekologisen pesulapun. Siihen minä ostin lankoja, ja sitten se olikin minusta tylsää. Ajattelin, että minä aloitan tekemään villalangasta, ja tein monia isoja vilttejä ja peittoja. Sitten yhtäkkiä ajattelin: ”Miksi minä en tee kukkia?”

Opettelin yksinkertaisen kukkamallin, en halunnut tehdä monimutkaista. Näistä töistä näkee: yhdestä pienestä asiasta kasvaa iso asia (Hyvän mielen talon olohuoneen koko nurkka on täynnä Kristiinan virkattuja taide-esineitä – Hyvän mielen talo).

Minun oikea käteni on kipeä syövän takia, joten en voi tehdä raskaita töitä, mutta onnistuin tekemään kaiken tämän virkkaamalla. Se auttaa minun niveliäni, kun virkkaan. Se alkoi auttaa mieltä kestämään sitä Korona-aikaa, koska kukat ovat iloisia, näistä tulee hyvä mieli.

Tuolilla on taide esine, jonka nimi on ”älä hättäile, istu mättäälle”. Se on siirrettävä matto: kun sinulla on paha mieli, voit ottaa sen omaan tuoliisi ja istua siihen. Sitten sinä et voi olla enää pahalla päällä (hymyilee). Näyttelyesineet eivät ole myynnissä. Halusin tuoda tänne sellaisen kivan nurkkauksen, jossa joku voi istahtaa ja levähtää.

Taideteoksiisi sisältyy paljon ystävällisyyttä ja naisten positiivista energiaa. Ne muistuttavat arvostamaan itseäsi ja mielenterveyttäsi. Miten kehitit itsessäsi tämän ystävällisyyden ja miten päätit jakaa sen?

Lapsuudessa minulle oli kaikesta tärkein aikuinen – Martta mummoni. Olin hänellä hoidossa. Opin katsomaan, kun hän teki hyvin vaatimattomista asioista ruokaa ja hän aina laittoi sievästi pöydän, vaikka oli vähän, mistä laittaa. Hän aina kuunteli kaikkia ihmisiä, hän teki käsitöitä, hän teki kynttilöitä itse ja hän auttoi ihmisiä. Hän hymyili. Hän laittoi tukkansa sievästi… Minä opin häneltä pitämään itsestäni huolta.

Ja elämä on opettanut minua, raskaalla kädellä. Se opetti, että täytyy miettiä, miksi olen tässä.

Nyt kun olen tässä ja katson taaksepäin, huomaan, että minusta tuli ihminen. Yritin olla ystävällinen, mutta minulla ei ollut mitään rajoja itseni ympärillä. Minä en osannut suojella itseäni. Olin kiltti toisille, mutta olin liian kiltti, en osannut rajata itseäni mitenkään. Olin aina auttamassa muita ja itse väsyin enkä pystynyt istumaan ja miettimään, mitä haluan ja minkälainen itse olen.

Minulla oli hyvin vaikea ensimmäinen avioliitto. Menin 19-vuotiaana naimisiin ja tulin heti äidiksi.

Oma poika on 16-vuotiaasta asti käyttänyt huumeita ja käytti huumeita 17 vuotta. Sinä aikana minä erosin ensimmäisestä liitosta. Ajattelin, että en koskaan mene uudestaan naimisiin ja hoidan itse lapseni. Minulla on ollut yhteensä 4 biologista lasta. Pikku tyttöni menehtyi liian aikaiseen synnytykseen. Poikani kuoli 10 vuotta sitten huumeisiin. Mutta minulla on kaksi ihanaa biologista tytärtä. Toinen on 40 ja toinen on vähän yli 30. Aivan huippu tyyppejä, he ovat opettaneet minulle elämästä ja sanovat minulle suoraan asioita.

Sitten tapahtui ihme ja rakastuin nykyisen aviomieheeni, 27 vuotta sitten. Etsin erilaista ihmistä ja hänet kohtasin. Hän on auttanut minua kasvamaan koko ajan. Hän on sanonut minulle: on hyvä kirjoittaa, istua alas, ottaa aikaa ja määrätä omasta elämästään. Koskaan en sano, että mieheni on tehnyt minusta minut. Hän on auttanut. Minä olen oppinut olemaan rohkeampi ja tekemään sitä, mitä minä haluan.

Minä kävin syvän masennuksen läpi vuonna 2002, josta toivuin. Sen jälkeen toimimme mieheni kanssa 16 vuotta sijaisvanhempina. Masennus opetti minulle todella monta asiaa. Silloin tein semmoisia asioita, mitkä olivat naapureista ja tutuista erikoisia. Meillä oli iäkäs omakotitalo ja ostin 35 litraa kirkkaankeltaista maalia ja maalasin talon sisäpuolelta seinät keltaisiksi. Mieheni tuli Brysselistä matkoilta ja sanoi: ”Nyt meillä on ikuinen pääsiäinen”. Mutta hän hymyili ja oli ihana.

Minä yritin tehdä itselleni aurinkoa kotiimme ja siitä minä tunnistin mummoni opin ”Pienistä asioista kasvaa isoja asioita”. Minua ei pelota nykyään mikään eikä hävetä mikään. Joku voisi ajatella, mitä se kukkia virkkaa, niissä on lisäksi virheitäkin. Tämmöiset ajatukset eivät vaivaa minua lainkaan. Minä saan tehdä mitä minä haluan, saan olla onnellinen. Minä opin olemaan onnellinen, koska minulla oli paljon vastoinkäymisiäkin.

2019 sairastuin rintasyöpään. Silloin ajattelin: ”Kuolenko nyt?” Ei! Olen tässä. Haluan jakaa iloa toisille ihmisille, rikkomatta itseäni ja väsyttämättä itseäni.

Olet jakanut runoissasi vilaukselta elämäntarinasi. Sinun runokirjat on myös asetettu näytille ”Hyvän mielen kukat” näyttelyssä. Mistä pidät enemmän – sanoista vai visualisoinnista? Mikä on tehokkaampaa ystävällisyyden levittämisessä?

Yhdessä ne ovat hyvä pari! On helpompaa ihmisille katsoa tämmöisiä kukkia. Kirjottaminen taas on sellaista, että siinä täytyy aukaista itsensä toisille. Se ei ole minulle vaikeaa. Se on helppoa. Voin kertoa minun töppäyksistäni, huonoista asioistani ja kokemuksistani. Ihmiset lukevat ja voivat itse rohkaistua niistä. Aviomieheni kanssa olemme ohjanneet yhdessä uusperheryhmiä, yksinhuoltajaryhmiä ja parisuhdekursseja. Ryhmissä olemme kertoneet omista haasteistamme ja iloistamme, jolloin ryhmäläisten on ollut helpompi avautua omista asioistaan. Ihmiset tarvitsevat jonkun, joka sanoo: ”Pimeyskin kaikkoaa”. Kirjoitukset kertovat yleensä niistä.

Virkkaus on tulossa yhä suositummaksi, erityisesti neulegraffiti. Haluaisitko nähdä niitä enemmän Oulussa, meidän Europaan kulttuuripääkaupungissa 2026? Oletko suunnitellut laittavasi taideteoksiasi ulkotiloihin?

Kyllä se on ollut mielessäni. Aiemmin meidän Rajakylä- ryhmässä laitoimme lähiössämme puihin maalattuja erikoisnäköisiä linnunpönttöjä ja virkattuja teoksia. Ihmiset pitivät niistä. Ihmisistä on ihanaa, kun he näkevät jotain kaunista odottamatta edessään, vaikkapa jokin virkattu jutun. Jos vaikka kahden puun välillä on kaulaliina, se tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Silloin jaksatkin paremmin - lasten kanssa, liitossa tai ystävien kanssa. Toivon, että Oulussa oikeasti aktivoituisivat kaikki luovat tekijät – kirjottamaan, tekemään käsitöitä, puutöitä ja ihan kaikkea luovaa. Opiskelijat voisivat tehdä, vaikka taidetta Kaupungin talon ympärillä. Kaikki on mahdollista, kun vain yhdessä touhutaan.

Nyt, kun on tätä sotaa ja kaikkea hankalaa ja kuormittavaa, maailma kaatuu nuorten mielen päälle. Pitäisi saada heille viesti, että silti kaikki on mahdollista. Koskaan ei toivo lähde pois ihmisistä. Ystävällisyys ja taide kulkevat ihmisten välillä käsi kädessä.

Hyvän mielen talo on omistautunut edistämään taidetta ja luovuutta mielenterveyden tukemiseksi. Hyviksen hanke "Lautta – luova lähtö hyvään mieleen" sisältää joukon luovia tapahtumia ja työpajoja. Hanke on suunnattu erityisesti koronakriisin myötä psyykkisesti ja fyysisesti kuormittuneille. Lisää tietoa: Lautta - luova lähtö hyvään mieleen - Hyvän Mielen Talo (hyvanmielentalo.fi)

Nuorille on torstaisin Kaveriolkkari, jossa pääsee tutustumaan muihin ja osallistumaan mm. luovaan tekemiseen torstaisin klo 13.45-15.45 Lisää tietoa: Kaveriolkkari - Hyvän Mielen Talo (hyvanmielentalo.fi)

Hyvän mielen talo tarjoaa myös mahdollisuuden järjestää taidenäyttelyitä talon toimitiloissa. Taiteilijat ja näyttelyt vaihtuvat kuukausittain. Jos olet kiinnostunut järjestämään näyttelyn, olethan yhteydessä matalalla kynnyksellä yhteisötyöntekijäämme, niin suunnitellaan yhdessä lisää! Lisää tietoa: Näyttelytoiminta - Hyvän Mielen Talo (hyvanmielentalo.fi)